Uncategorized

VIIME TORSTAINA

Heipparallaa ihanat!

Musta tuntuu, että aika juoksee kuin mikäkin hepokatti. Ihan hullua, että vasta viikko sitten olin näissä kuvissa näkyvissä tunnelmissa ja nyt jo on kulut seitsemän kokonaista päivää siitä. Mitä enemmän vuosia harteilleni kertyy, sitä nopeammin aika tuntuu laukkaavan. En ole tottunut siihen sitten laisinkaan. Tuntuu edelleen, että olisin ala-asteelainen, jolle kymmenen viikon kesäloma tuntui valtavan pitkältä ajalta — kokonaisesta kouluvuodesta puhumattakaan. Nyt heinäkuu pistelee jo pillejään pussiin ja meikäpoika istuu täällä hämärässä olohuoneessa hölmistynyt ilme kasvoillaan ja tuumaa, että vastahan oli vappu.

Olen ollut vahingossa lomatunnelmissa, minkä olettekin voineet huomata tyhjyyttä huutavasta blogistani, sekä YouTuben puolelta myös. Jannen perhe oli meillä viime viikon arkipäivät, ja viikonlopun ja rapiat olinkin sitten omissa oloissani. On ollut kyllä kiva olla tekemättä paljoa mitään, mutta olisi pitänyt ehkä tehdä tietoinen päätös, sillä olen stressannut asiasta ja nukkunut tämän myötä huonosti. Kalenteri tuntuu olevan jatkuvasti tupaten täynnä duunia ja menoja, enkä muista milloin olisi ollut kunnolla rentoutunut fiilis. Se ei ole ehkä ihan paras tilanne ennen syksyä, mutta eiköhän tämä tästä. Ainakin tekemistä riittää, jos ei muuten!

Käytiin Jannen perheen kanssa Kampin yläkerran Bastardossa lounaalla ja sapuska oli kyllä nannaa, mutta meikäläisen mahalle annos oli ehkä turhan pieni — ainakin hintaansa nähden. Rafla on kyllä ihanan valoisa, jos ei muuta!

Safkattuamme kipitimme Jannen kanssa Museokadulle Kampaamo Pesula 2:en. Maailman paras Johannes räjäytti tukkamme uuteen uskoon ja oikeesti, en tiedä parempaa tunnetta kuin se, että letti on vastaleikattu. En ole värjännyt hiuksiani reiluun puoleen vuoteen, koska vuosien vaalentamisen jälkeen aloin taas fiilaamaan omaa, tummaa reuhkaani. Siksi itse hiusten leikkaus ja malli on mulle kaikki kaikessa ja en tiedä taitavampaa parturia kuin Johannes. Voitte tsekata enemmän hänen töitään täältä!

Oon viime aikoina elänyt vahvoille rajoille leukkauksessa. Tää pyöreä muoto on mun mielestä magea! En tiedä, pitäisikö ensi kerralla kokeilla jotain erilaista kuviota.

Parturin jälkeen kiskaistiin Jannen perhe messiimme ja päätimme suunnata Linnanmäelle huvittelemaan. Vanhana työntekijänä on aina hauskaa palata tsekkaamaan joka kesä miltä huvipuisto näyttää. Siitä on nyt parin viime vuoden aikana tehty ihan super viihtyisä! Käytiin Puuvuoristoradassa ja Rinkelissä, jonka jälkeen mun oli pakko päästä testaamaan popparisoftista ja taisin löytää itselleni uuden lemppariherkun.

Uncategorized

EMME ANSAITSE KOIRIA

Emme ansaitse koiria. Tästä puhuin juuri ystäväni Joannan kanssa, joka kävi moikkaamassa mua täällä sairastuvalla. Joanna heitteli Luckylle kanalelua (joka ei muuten Luojan kiitos vingu! Luulin joskus, että kaikki dogejen rakastamat kanalelut vinkuu niin maan perkeleesti kunnes löysimme hiljaisen kaverin), joka sitten innoissaan uudestaan ja uudestaan toi sitä hänelle takaisin häntä heiluen, kuono suuressa hymyssä. Kun koira rakastaa, se rakastaa maailman eniten ja on ikuisesti uskollinen ystävä. Meillä ihmisillä olisi kyllä paljon opittavaa siitä rakkaudesta mitä koirat muille laumansa jäsenille osoittaa.

Lucky täytti juuri viime viikolla vuoden. Äitini oli maailman suloisin ja järjesti Luckylle kekkerit, ja juhlimme sitten oikeen koko perheen voimin yksivuotiasta. Oli kuulkaas kakku ja kaikki! Luckykin sai herkkuja ja uuden lempparilelun, jossa on kolme vinkuvaa kohtaa… Korvieni puolesta olen tyytyväinen, että se jätettiin mun vanhempien luokse odottamaan seuraavaa visiittiä niin pysyy täällä meillä himpessä rauha maassa, haha.

Olen halunnut koiran niin kauan kuin muistan. Meillä on perheessä allergiaa, joten emme voineet ottaa koskaan omaa karvakaveria. Muutettuamme nykyiseen kämppäämme Jannen kanssa koiran ottaminen osaksi omaa perhettä alkoi tuntua realistiselta, mutta se myös pelotti. Olemme kuitenkin vielä nuoria ja koira kuin oma lapsi, josta on vastuu jopa yli kymmenen vuotta. Ei voi lähteä reissuun noin vaan tai pyöriä yömyöhään teillä tuntemattomilla.

Nyt näin lähes vuoden maailman ihanimman karvapallon iskänä oltuani voin todeta, että pelkoni osoittautuivat turhiksi. Teemme molemmat töitä kotoa käsin, joten Lucky on onnekas kaveri siinä mielessä, että sen ei tarvitse olla yksin pitkiä aikoja lähestulkoon ikinä. Silloinkin kun olemme jossain, vaikkapa leffassa, meillä on aina kova kiire takaisin kotiin sen luokse. En tiedä miksi, mutta mulle tulee aina kova syyllisyyden tunne, jos Luckyn pitää olla yksin. Tiedän, että se kuuluu asiaan ja Luckyn pitää osata olla myös keskenänsä. Ja se osaakin. Tulee vaan syyllisyyden tunne siitä, että olen vapaaehtoisesti ottanut koiran ja nyt se kököttää yksin kotona. Olen ehkä vain turhan dramaattinen, haha.

Olemme Jannen kanssa onnekkaita myös siinä mielessä, että aina kun meidän tarvitsee lähteä pidemmäksi aikaa jonnekin, esimerkiksi nyt viimeksi Ruisrockiin nauttimaan kesän tykeimmästä viikonlopusta, vanhempani ovat aina valmiina ottamaan vauviksen hoitoon. Mun oma perhe rakastaa Luckya ja Lucky niitä. Reissun päällä voi aina olla varma siitä, että Lucky on onnellinen, vaikka emme olekaan läsnä.

Ollaan Jannen kanssa jubailtu toisen Pomeranian hommaamisesta. Olisi hauskaa, jos täällä juoksisi toinen karvapallero Luckyn kaverina. Rodun pieni koko on myös etu, sillä reissaaminen ei olisi mitenkään extra hankalaa. Tosin Rovaniemellä talsiessamme kaatosateessa painavien matkalaukkujen ja koiran kanssa pari kilometriä kohti juna-asemaa kiitin korkeampia voimia siitä, että dogeja ei ollut kahta, haha. Pitänee siis vielä miettiä! Mutta ajatuksella on ollut hauska leikkiä kuin Lucky donitsi pehmolelullaan konsanaan.

Tämä postauksen rustaaminen on ollut kyllä yhtä ajatuksenjuoksua. Tiivistäisin sen siihen, että koirat ovat parhaita ikinä. Simple as that. Mutta nyt meikäläisen maha kurnii siihen malliin, että voisin mennä syömään loput eilisestä kanasalaatista (kerrankin olin sen verran fiksu, etten vetänyt koko kulhoa yhtenä päivänä, haha).

Kuvat: Janne Naakka ja meitsi
Editointi: meitsi

Uncategorized

VIHDOIN JA VIIMEIN

Heipsun ja koleaa keskiviikkoa!

Kirjaimellisesti koleaa. Tuijotan tässä paraikaa pihalle keittiön akkunasta (kuten isoäidilläni on tapana sanoa) ja taivas on harmaana, maa märkänä ja puiden lehdet itkevät pieniä pisaroita. Sää tänä kesänä on ollut harvinaisen paska, mutta pitäisi ehkä asennoitua niin, että ei antaisi sen vaikuttaa yleiseen fiilikseen. Toki se on hankalaa. Suomessa kun lämmin ja valoisa aika on niin kovin lyhykäinen, että toivoisi edes heinäkuussa voivansa jättää huoletta kaulahuivin kotiin, jos on myöhään illalla menossa.

Näiden kuvien kautta haluan uppoutua vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin ja tuohon auringonpaisteeseen kuin ranskalainen rasvakeittimeen. Saanen myös virallisesti julistaa ilosanomaa: olen vihdoin ja viimein löytänyt täydellisen farkkutakin! Ei siihen mennytkään kuin se reilu parikymmentä vuotta. Farkkutakki on vaan ehdottomasti yksi vaatekaapin kulmakivistä. Sen voi yhdistää niin rennompaan kuin ryhdikkäämpäänkin lookkiin. Etenkin näin kesäisin se on ihan must-have.

Olen lähes kaksimetrinen immeinen ja kaiken lisäksi vielä hoikka. Sen takia vaatteita tuntuu olevan hankala löytää hyvin istuvina. Minulla on aikaisemmin ollut farkkutakkeja, mutta ne ovat aina olleet liian lyhyitä ja saaneet jalkani näyttämään flamingon koivilta. Siksi huusinkin hoosiannaa, kun Tommy Hilfigerin liikkeessä tätä takkia testatessa se istui täydellisesti ja oli vielä kaiken lisäksi juuri sopivan pitkä. Sain omani juuri viime viikolla, joten takkeja on vielä varmasti jäljellä Helsingin Kampin liikkeessä.

Nyt meikäläinen sulkee läppärin ja pistää Netflixistä ”The 100” nimisen sarjan pyörimään, jos se saisi tämän flunssan karkoittumaan. Aloitettiin muuten tuo kyseinen sarja Jannen kanssa kuukausia sitten, mutta ensimmäinen jakso jätti kylmäksi. Päätettiin kuitenkin olla reiluja ja antaa sille uusi yritys Ruissista palattuamme ja nyt viidennen jakson kohdalla juoni on alkanut muodostua kiinnostavaksi. Katsotaan mitä tästä tulee!

— outfit of the day 
|DENIM JACKET| Tommy Hilfiger*
|SHIRT| Purpose World Tour Merch
|JEANS| Topman
|SHOES| Nike Huarache
|SUNGLASSES| Police
(*gifted)

Editointi: meitsi
Uncategorized

RUISROCK 2017 NUMEROINA

3 päivää – Perjantai, lauantai ja sunnuntai. Olisin voinut kernaasti jatkaa vielä vaikka neljännen päivän. Ja viidennenkin.

51731 askelta – Niin väittää iPhonen Terveys-sovellus. Liekö sitä uskominen, vaikka tulihan sitä tallustettuakin vaikka millä mitalla, mutta osa askelista on varmaan vaan meikäläinen heilumassa luurin kamera ilmassa.

6 botskireissua – Veneellä kulkeminen kuvan kauniiseen Ruissaloon on kyllä lahja itseltään Jumalalta. Ties kuinka monta askelta lisää tohon puoleensataantuhanteen olisi kertynyt!

3 asua – Ja tässä onkin kuulkaas ensimmäinen niistä. Kaikki muut kledjut on Nikeltä, paitsi huppari on Valiant-merkkiä Carlingsista ja aurinkolasit Policelta.

1 aamupala – Jaksoin ainoastaan maanantaiaamuna suunnata väsyneen ruhoni hotellin aamiaiselle ja se jos mikä on historiallista. Olen yleensä aina ensimmäisten joukossa rohmuamassa brekua, kun on siihen on mahdollisuus.

½ pulloa itseruskettavaa – Valitettavasti noi vahvasti päivettyneet koivet ovat vain illuusio. Olen päättänyt välttää auringossa itseni grillaamista, joten saan tästedes turvautua purkkirusketukseen.

837 räkäpaperia (vähintään) – Tuliaisena Turusta kotiin tuli perkeleellinen lenssu. Tietty juuri silloin, kun sairastelulle olisi vähiten aikaa.
3 uudet aurinkolasit – Päheä merkki nopeet piffasi mulle kolmet ihan sairaat plehat, joista tulee pian ihan omaa postausta. En voi uskoa, että reilu kuukausi sitten en koskaan uskonut löytäväni laseja, jotka istuis meikäläisen naamalle ja nyt niitä on jo yhden käden sormien verran.
1 050 000 varvasta – Festarikansaa Ruissalossa oli tänä vuonna reilu satatuhatta, joten (haisevia) varpaita löytyi sitäkin enemmän!
3 upeaa naista – Evelina, Charli XCX ja Zara Larsson. Enough said.
1 haastattelu – Mulla oli kunnia haastatella yhtä näistä upeista naisista. Video tulee mun kanavalle tällä viikolla!
Siinäpä oli muutamia asioita tämän vuoden Ruissista numeroina. Sain tämän hauskan postausidean Saralta, joten kiitos hänelle! Meikäläiseltä tulee vielä parit asupostaukset Ruissista tulevina päivinä, sekä video koko viikonlopusta.
Kiitos mielettömästi Ruisrockille ja Mellakalle, kun kutsuitte mut mukaan juhlimaan! Super iso tattis myös ystäville seurasta ja kaikille teille kaiffareille siellä ruudun takana, jotka tulitte moikkaamaan. Oli ihan parasta. Ensi vuotta odotellessa ♡
Editointi: meitsi
Uncategorized

IKÄVÄ

New Yorkiin, meinaa. Tai oikeastaan minne vaan. Reissasin viime vuonna niin paljon (tein äkkiseltään laskettuna ainakin kuusi reissua), että tuntuu hassulta olla koko ajan koto-Suomessa. Rakastan Suomea ja lähdetään itse asiassa sukuloimaan Lappiin paremman puoliskoni kanssa Juhannuksen jälkeen, mutta elämän suurin suola on heti musiikin jälkeen matkustelu. Uudet, erilaiset kulttuurit saavat meikäläisen pään pyörälle kiinnostuksesta. Reissun päältä on myös ihan parasta luoda matskua; kuvia ja videoita, joita voi jakaa muille. Ne luovat myös kauniita muistoja. Kuvasin viime vuonna New Yorkista reissuvlogeja, joita on ollu ihan parasta tsiigailla näin myöhemmin. Tuntee tunteet uudemman kerran ja muistaa yksityiskohdat eri tavalla.

Tällä hetkellä mulla ja Jannella ei ole reissua kiikareissa. Se on outoa, koska viime vuonna tuntui, että jatkuvasti sai odottaa intopiukeana seuraavaa trippiä. Nyt on vaan sen verran erilainen työaikataulu sekä läähätäävä perheenlisäys, että lentokoneeseen hyppääminen ei olekaan niin iisisti tehty. En tosin ole liian harmissani asiasta, sillä kakstuhattakuustoista oli matkustelun suhteen unenomaisen uskomatonta. Silti olen tässä pariin otteeseen per viikkoa selaillut Momondon sivuja ja tsekkaillut mahdollisia reissukohteita.

Eniten tällä hetkellä hatsittaisi New York (nämä postauksen kuvatukset ovat muuten viime toukokuulta Central Parkista), Italia sekä Islanti. Islantiin olisi älyttömän siistiä tehdä kuvausreissu vaikkapa elokuussa, kun sää olisi nasta (eikä jäätyisi elävältä kuten talvisaikaan), mutta sitä ennen pitäisi saada ajokortti taskuun. Onkin tämän kesän projekti viedä homma loppuun; varasin eilen illalla vihoviimeiset teoriatunnit. New Yorkiin haluttaisiin Jannen kanssa ruska-aikaan, sillä viimeksi näimme sen kesän suulla. Ongelmana (tai noh, ei se nyt mikään ongelma ole vaan unelmien täyttymys) on vaan meitsin super päheä harjoittelu, joka alkanee syyskuussa. Reissu siirtyykin siis todennäköisesti ensi vuodelle — kuten myös unelmoimani Italian trippi.

Totta puhuen mun ja Jannen reissaaminen on aikasta kuluttavaa puuhaa — niin henkisesti kuin fyysisesti. Ollaan aina kellon ympäri menossa ja tsiigataan paikkoja tuhatta ja sataa kamerat viuhuten idästä länteen. Ne tuntuvat yleensä rasittavan enemmän kuin rentouttavan, haha. Silti ne ovat ehdottomasti parasta antia, se on vissi ja varma.

OUTFIT OF THE DAY
|HOODIE| Nike
|PANTS| Nike
|SHIRT| 
Topman
|SHOES| Nike|HEADPHONES| Beats by Dr. Dre

Editointi: meitsi