HOME IS WHERE THE HEART IS

January 08, 2017


Heippa!

Pari päivää hiljaiseloa pääsi pyörähtämään tänne blogin puolelle ihan vahingossa. Vietimme perjantaina viimeisen päivämme Lapissa vierailemalla Joulupukin maassa abouttirallaa tunnin verran. Pukkia emme päässeet moikkaamaan, sillä olimme liikkellä vasta viimeisenä aukiolotuntina, mutta pitäähän sitä jotain jättää ensi jouluun, eiks jeh?

Perjantai-iltana alkoikin sitten reilu kahdentoista tunnin junamatka kohti Helsinkiä. Junamme lähti lähes tunnin myöhässä ja jouduimme seisoskelemaan 45 minuuttia pakkasessa pikkuruisemme kanssa. Pidin kyllä Luckya takin sisässä suurimman osan ajasta, joten poloinen ei päässyt turhaan kylmettymään. Vaunumme oli ainoa, johon ei saatu sähköjä, joten he joutuivat vaihtamaan sen. Kummastelen vaan sitä, että miksi henkilökunta ei voinut informoida meitä reilua neljääkymmentä ihmistä operaation pituudesta vaan pistivät asiakkaat seisomaan tumput suorina antarktiksella tundralla. Oh well, semmoista tämä menoa on aina junien kanssa näin lumen ja pakkasen pyyhkiessä Suomineidon ylitse.

Aamu sarasti viimein ja juna puksutti Rautatieasemalle. Tunnin mittaisilla yöunilla rämmimme lumimyrkyssä taksiin, joka toi meidät vihdoin ja viimein kotiin. Ah, ei ole oikeasti kodin voittanutta. Olin ennen semmoinen tyyppi, joka ei oikein viihtynyt kotona ja oli päivästä toiseen menossa pää kolmantena jalkana, mutta viimeisen vuoden aikana olen ruvennut arvostamaan kodin rauhaa enemmän kuin koskaan. Rakastan reissaamista niin Suomessa kuin ulkomailla, mutta emme olleet viettäneet kolmen viikon sisällä kuin pari hassua yötä omissa pehkuissa joten oli ihanaa palata kotiin.

Tyhjensimme laukut ja vatsojen kurniessa Janne pisti Woltin laulamaan ja meitsi kipaisi itselleen sapuskaa alakerran kiinalaisesta. Tämän jälkeen muutaman tunnin tirsat maistuivat. Herättyäni ryhdyin raivosiivoamaan ja nyt on taas koko kämppä putsiskliin! Kyllä kelpaa.

Nyt odottelen Teemua ja Aarnia meille, meinaa aiotaan kuvata hieman videoita. Yritän saada teille huomiseksi viimoisen kuvapläjäyksen Lontoosta -- siihen asti, kuulemiin ♡

You Might Also Like

7 COMMENTS

  1. Sun blogia on ihan tosi kiva lukee! Mistä saat energiaa kirjoittaa? Itellä menis hermot XD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Rakastan tätä touhua! Siksi varmaan :D :) <3

      Delete
    2. Tuletko 28.1 Jannen mukaan Meettiin?

      Delete
  2. Yaaaaas! Ihana Valtsu!! Tää Blogi on niiin ihana kuten sinäkin! Oot tosi komee ja muutenkin mukava!!Sun videot tubessa on ihan LIVIING!!

    Love ya!

    ReplyDelete

Like us on Facebook

LATEST VIDEOS