Monthly Archives

May 2017

KYLLÄSTYNYT

Heippa!

En olekaan toviin kerennyt kirjoittaa teille — uudet tuulet meinaa puhaltavat lailla hurrikaanin meikäläisen elämässä repien puut juurineen maasta. Lopetin vastikaan edellisessä duunipaikassani, perustin viime viikolla yrityksen, varmistin unelmaharjoittelupaikan syksylle ja opinnäytetyön väsääminen alkaa tällä viikolla. Kaikkien näiden asoiden keskellä pitäisi saada aikaan vaikka ja vallan mitä muuta tärkeää ja vähemmän tärkeää. Tuppaan valitettavasti olemaan henkilökohtaisessa elämässäni sellainen immeinen, joka lamaantuu tekemisen määrän kasvaessa valtavaksi. Tämä aiheuttaa sen, että tekeminen kasaantuu kuin lättypino kesäisissä juhlissa ja lopulta saakin tasapainoitella kymmenien asioiden kanssa samaan aikaan. En välillä hiffaa itseäni: työelämässä en jätä asioita roikkumaan, mutta omassa elämässä söhläänkin kahta kauheammin. Anyways, jos teitä kiinnostelee suurempikin life update -postaus, niin huikatkaa siitä kommenttikentässä niin meikäpoika pistää naputellen.

Olen viime aikoina ollut tämän kaiken härdellin lisäksi todella väsynyt. Uskon, että suuri tekijä siihen on tämä Suomessa vallitseva suoraan sanottuna paska sää. Mun mieliala tuppaa tanssimaan säätilan tahtiin. Kun pihalla on kylmä kuin jääkaapissa, räntää lotisee ja harmaan sävyt toistuvat minne ikinä kulkeekin, on mun mieli sään lailla kylmä, lotiseva ja harmaa. Siksi rakastan kesää, auringon säteitä ja lämmön hehkua. On jo toukokuun puoliväli ja meidän pohjoisen pitkästä talvesta kärsivien pitäisi saada tässä vaiheessa vuotta nauttia t-paitakeleistä. Joka aamu herätessäni avaan luurini sääsovelluksen toiveikkaana, mutta saan pettyä yksi numeroisiin lukuihin ja sadepilviin. Olen niin kyllästynyt. Julkaisenkin jatkuvan kylmyyden nimissä nämä tammikuiset kuvat tänne mielenosoitukseksi. Lisää vettä myllyyn vai miten se meni.

Ihana Miley Cyrus julkaisi muutama päivä sitten Malibu-nimisen kappaleen. Paras sana kuvaamaan sitä on dreamy — unenomainen. Olen yrittänyt sulkea stressin ja harmaan kelin kuulokkeiden ulkopuolelle ja tämä kappale on saanut minut unohtamaan todellisuuden hetkeksi. Vahva suositus, siis!

Kirjoittaminen helpotti hieman fiilistä — kuten mulla se tuppaa aina tekemään. Samoin viime päiväiset uutisotsikot säiden lämpenemisestä, jotka kuitenkin otan vastaan defensiivisen skeptisesti. Kyllä se kesä sieltä vielä hiipii tänne meillekin– vaikkakin hiljaa. Pitää olla kärsivällinen.