KYLLÄSTYNYT

May 15, 2017


Heippa!

En olekaan toviin kerennyt kirjoittaa teille -- uudet tuulet meinaa puhaltavat lailla hurrikaanin meikäläisen elämässä repien puut juurineen maasta. Lopetin vastikaan edellisessä duunipaikassani, perustin viime viikolla yrityksen, varmistin unelmaharjoittelupaikan syksylle ja opinnäytetyön väsääminen alkaa tällä viikolla. Kaikkien näiden asoiden keskellä pitäisi saada aikaan vaikka ja vallan mitä muuta tärkeää ja vähemmän tärkeää. Tuppaan valitettavasti olemaan henkilökohtaisessa elämässäni sellainen immeinen, joka lamaantuu tekemisen määrän kasvaessa valtavaksi. Tämä aiheuttaa sen, että tekeminen kasaantuu kuin lättypino kesäisissä juhlissa ja lopulta saakin tasapainoitella kymmenien asioiden kanssa samaan aikaan. En välillä hiffaa itseäni: työelämässä en jätä asioita roikkumaan, mutta omassa elämässä söhläänkin kahta kauheammin. Anyways, jos teitä kiinnostelee suurempikin life update -postaus, niin huikatkaa siitä kommenttikentässä niin meikäpoika pistää naputellen.

Olen viime aikoina ollut tämän kaiken härdellin lisäksi todella väsynyt. Uskon, että suuri tekijä siihen on tämä Suomessa vallitseva suoraan sanottuna paska sää. Mun mieliala tuppaa tanssimaan säätilan tahtiin. Kun pihalla on kylmä kuin jääkaapissa, räntää lotisee ja harmaan sävyt toistuvat minne ikinä kulkeekin, on mun mieli sään lailla kylmä, lotiseva ja harmaa. Siksi rakastan kesää, auringon säteitä ja lämmön hehkua. On jo toukokuun puoliväli ja meidän pohjoisen pitkästä talvesta kärsivien pitäisi saada tässä vaiheessa vuotta nauttia t-paitakeleistä. Joka aamu herätessäni avaan luurini sääsovelluksen toiveikkaana, mutta saan pettyä yksi numeroisiin lukuihin ja sadepilviin. Olen niin kyllästynyt. Julkaisenkin jatkuvan kylmyyden nimissä nämä tammikuiset kuvat tänne mielenosoitukseksi. Lisää vettä myllyyn vai miten se meni.

Ihana Miley Cyrus julkaisi muutama päivä sitten Malibu-nimisen kappaleen. Paras sana kuvaamaan sitä on dreamy -- unenomainen. Olen yrittänyt sulkea stressin ja harmaan kelin kuulokkeiden ulkopuolelle ja tämä kappale on saanut minut unohtamaan todellisuuden hetkeksi. Vahva suositus, siis!

Kirjoittaminen helpotti hieman fiilistä -- kuten mulla se tuppaa aina tekemään. Samoin viime päiväiset uutisotsikot säiden lämpenemisestä, jotka kuitenkin otan vastaan defensiivisen skeptisesti. Kyllä se kesä sieltä vielä hiipii tänne meillekin-- vaikkakin hiljaa. Pitää olla kärsivällinen.

You Might Also Like

3 COMMENTS

  1. oi että, rakastan sun tekstien lukemista vähintään yhtä paljon, kun sä kirjoittamista. ja se on sit hyvin paljon!
    sullehan on tapahtunu hurjasti kaikkea jännää lyhyen ajan sisällä! onnea oman yrityksen perustamisen johdosta <3 suurempi life update -postaus kiinnostaa ehdottomasti, haluun kuulla mitä sulle kuuluu!
    mulla on ton sään kanssa sama juttu. aattelin tossa talven pimeinä tunteina (eli hyvin useina hetkinä vuorokaudesta), että huhti- tai toukokuuhun mennessä on jo aurinkoista ja ihanan lämmin! kun ulos kattoo niin never mind, auringon paistaessakin siellä on vähintään joku ihmeen viima joka menee sisuskaluistakin _läpi_ sillä sekunnilla kun tosta ovesta astuu ulos :D mutta eiköhän se kesä sieltä viel tuu, mutkienkin kautta. uskon vahvasti siihen!
    Mileyn uusin biisi ja ylipäätänsä tää ns. comeback toi kyllä järjettömän määrän valoa tähän harmauteen. tulee niin kesäset ja lämpimät vibat, ja Mileystä huokuva onnellisuus ja toiveikkuus tuo kyllä itsellekin niin paljon voimaa <3
    oli ihanaa päästä lukemaan sun ajatuksia ja vielä ihanampaa kuulla, että näiden kirjottaminen helpotti! tosin kirjoittaminen helpottaa aina lähes poikkeuksetta, ajatuksetki tuntuu muodostuvan jonkinlaiseen loogiseen järjestykseen ees hetkeksi :)

    ReplyDelete
  2. En oo aiemmin hirveesti lueskellu sun blogia mut pakko sanoo et sun kirjotustyyli on ihanan persoonallinen! Ja olis tosi kiva kuulla tarkemmin esim. tosta yrityksen perustamisesta ja opinnäytetyön kirjottelusta :) Kivaa päivää sulle!

    ReplyDelete
  3. Jes, oonkin kaipaillu sun postauksia jo jonkin aikaa! :) Mäkin oon niin kyllästynyt tähän Suomen säähän tällä hetkellä.. Haluaisin niin paljon istua vaan terassilla tai parvekkeella, mutta eihän se oo mahollista, koska sinnehän jäätyis tän kylmyyden takia. Yritän kuitenkin pitää toivoa yllä siitä, että säät kerkeis lämpenemään ennen kesäkuun alkua, koska ei ois kiva jos ois kylmä omissa ylioppilasjuhlissa :/ Mutta hyvää kevään/kesän jatkoa sulle! :)

    ReplyDelete

Like us on Facebook

LATEST VIDEOS