Browsing Category

Music

21 PARASTA BIISIÄ VUONNA 2017

Ihanaa sunnuntaita!

Vuoden ensimmäinen viikko on sujahtanut ohitsemme kuin maantiekiitäjä konsanaan. Ennen kuin se on kuitenkaan ohi, voisimme vielä viimeisen kerran kurkata vuoteen 2017. Aloitin viime vuodenvaihteessa uuden tradition, jossa valitsen aina kuluneen vuoden 20 parasta kappaletta ja teen niistä soittolistan. Sääntönä on, että yhdeltä artistilta ei saa ottaa yhtä biisiä enempää listaan. Kuukausien kuluessa olikin tunnelmallista palata fiilistelemään vanhempia kappaleita ja nauttia niiden tuomista muistoista. Otin samaa urakkaa sarvista kiinni tänäkin vuonna ja kävin suorastaan hikikarpalot otsalla läpi kaikkea vuonna 2017 julkaistua musiikkia, jota olen suurkuluttanut. Musiikki on minulle kaikki kaikessa, joten otin tämän ehkä vähän turhankin vakavasti, haha. En millään saanut nipistettyä listaani tasan pariinkymmeneen kappaleeseen, vaan pähkäiltyäni tunnin jos toisenkin tulin siihen tulokseen, että tänä vuonna oli kiistatta 21 mulle tärkeää kappaletta. Rakastan puhua musiikista, joten ajattelin, että voisin jakaa ne teidän kanssa ja kertoa jokaisen biisin kohdalla miksi diggaan siitä.

21. Kesha – Praying

Kesha on TiK ToKista alkean lukeutunut suosikkiartisteihini. Vaikka hänen viimeisin levynsä ei purrut minuun yhtä vahvasti kuin aikaisemmat, olen onnellinen, että hän voi vihdoin tehdä haluamaansa musiikkia. Praying on yksi viime vuoden kauneimmista kappaleista; sen sanoma anteeksiannosta on tärkeä.

20. Hyuna – Lip & Hip

Hyunan Lip & Hip kappale tiivistää sen miksi hän on yksi suosikki K-Pop artisteitani; hän rikkoo rajoja. Hip & Lip -kappale ja sen musiikkivideo tihkuvat seksiä, joka etenkin naisten osalta on paljolti tabu aasialaisessa kulttuurissa. Hyuna näyttää, että naiset voivat yhtälailla olla sinut seksuaalisuutensa kanssa ja tuoda sitä rohkeasti esille.

19. Trisha Paytas – Freaky

Trisha Paytas oli ensimmäisiä YouTubettajia, joita aloin seuraamaan. Hän on julkaissut vuosien saatossa useampia kappaleita ja tekee niille ahkerasti musiikkivideoita. Freaky -kappale on itsessään aivan mahtava popralli ja sen musiikkivideo on laadukkaampi kuin monien suurien artistien.

18. Loreen – Statements

Loreen haki edustamaan Ruotsia Euroviisuissa Statements -kappaleella, joka eroaa paljon hänen voittokappaleestaan Euphoriasta. Se on raaka ja tummanpuhuva, enkä välty kylmitä väreiltä sitä kuunnellessa; Loreenin ääni suorastaan pureutuu sieluun.

17. Halsey & Lauren Jauregui – Stangers

Halseyn ja Fifth Harmonyn jäsenen Lauren Jaureguin kappale Strangers kertoo karkeasti sanottuna kahden naisen lohduttomasta rakkaustarinasta. Se on mielestäni viime vuoden merkittävin duetto; artistien äänet sopivat täydellisesti yhteen ja biisin instrumentaali on upea. Kappale ei mielestäni saanut ansaitsemaansa huomiota.

16. Antti Tuisku feat. Erin – Aamukuuteen

Jättisuosion jälkeen, kun rima on entistäkin korkeammalla, voi olla hankala ylittää itseään. Antti Tuisku loikkasi kuitenkin riman yli kuin Jelena Isinbajeva konsanaan ja toi Anatude -albumillaan katraan mielettömiä biisejä suomalaisten korville. Oma suosikkini levyn kappaleista on Aamukuuteen; diggaan biisin tarinasta ja melodiasta, ja Erinin ääni passaa erinomaisesti yhteen Antin äänen kanssa.

15. Selena Gomez feat. Gucci Mane – Fetish

Selena Gomez löysi Revival -albuminsa myötä oman uniikin soundinsa ja hänen viime vuonna julkaisemansa kappaleet mukailevat sitä. Fetish oli oma suosikkini Selenan vuoden 2017 materiaalista; sen on hypnoottinen tunnelma vie mukanaan.

14. Cashmere Cat feat. Ariana Grande – Quit

Rakastan Cashmere Catin ja Ariana Granden Quit -kappaleen yksinkertaisuutta; siinä ei ole mitään ylimääräistä. Biisin tuotanto, sanat ja Arianan ääni ovat vain sulaa täydellisyyttä.

13. Cardi B – Bodak Yellow

Hip-hopin ja rapin genrestä kuuntelen pääsääntöisesti naisartisteja. Se on niin miesvoittoinen genre, että naisräppäreissä on jotain erityisen voimaannuttavaa. Carbi B on ehdottomasti kiinnostavin vuonna 2017 pinnalle nousseista artisteista; rakastan hänen anteeksipyytelemätöntä ja etikettejärikkovaa asennettaan. Epävarmoina hetkinä laitan Bodak Yellowin soimaan, koska se takuuvarmasti saa meitsin tuntemaan oloni kuninkaaksi.

12. BLACKPINK – As If It’s Your Last

Olen sen verran huono-onninen, että kumpainenkin mun suosikki K-Pop bändeistä – 4Minute ja 2NE1 – ovat lopettaneet. BLACKPINK, joka tuli ikäänkuin korvaamaan tätä sydämeeni jäänyttä lovea, debytoi vuonna 2016 ja olen diggaillut heistä ensimmäisestä kappaleesta asti. He julkaisivat (valitettavasti vain) yhden uuden biisin vuonna 2017, joka nousi mulla luonnollisesti kuunnelluimpien biisien joukkoon. Se on ehkä vähän “söpömpi” kuin heidän aikaisemmat menevät kappaleensa, mistä en niin välitä, mutta toimii silti ihan pirun hyvin.

11. Evelina – Kylmii Väreitä

Evelina on mulle suomimusiikin jumalatar ja jokainen hänen julkaisemansa biisi kolahtaa ja kovaa. Kylmii Väreitä oli meitsin 2017 vuoden summer anthem ja tuo etenkin kesän parhaan viikonlopun – Ruisrockin – vahvasti mieleen. Olispa jo kesä!

10. Fifth Harmony – Don’t Say You Love Me

Olen ollut Fifth Harmonyn fani aina X Factor ajoilta asti. He julkaisivat loppukesästä ensimmäinen albuminsa nelikkona – ilman Camila Cabelloa. Vaikka pidin bändin tuotannosta viisikkona, olen tyytyväinen siihen, että heidän tiensä erkanivat. Fifth Harmony kuulostaa yhtenäisemmältä ilman Camilan ääntä ja puolestaan Camila on luonut loistavaa omaa tuotantoa – win win -tilanne, eiks jeh? Bändin albumi oli yksi mun viime vuoden kuunnelluimpia ja kaunis Don’t Say You Love Me -kappale nousi yhtenä yli muiden, koska se on erilainen levyn muihin kappaleisiin verrattuna. Jokaisen bändiläisen ääni pääsee myös upeasti esille tällä kappaleella.

9. SAARA – Superpowers

SAARA on yksi lahjakkaimmista suomalaista artisteista ja Superpowers oli ehdottomasti yksi viime vuoden kotimaisen musiikin helmistä. Kappale kuulostaa todella kansainväliseltä ja siinä on aivan erityinen fiilis, joka iskee yhtä lujaa joka kuuntelukerralla.

8. Clean Bandit & Zara Larsson – Symphony

Itken todella harvoin, mutta Clean Banditin ja Zara Larssonin Symphony -kappaleen musiikkivideo sai kyllä tämänkin jampan silmäkulmat kostumaan. Biisi on itsessään loistava; sen sanat ovat upeat, melodia kaunis ja tarttuva. Musiikkivideon erityinen ja traaginen rakkaustarina on kuitenkin se, joka antaa biisille suuren tunnelatauksensa ja tekee siitä yhden viime vuoden parhaista kappaleista.

7. Major Laser feat. Anitta & Pabllo Vitar

Major Lazer bändissä on yksi suosikkituottajistani: Diplo. Hän on monella saralla edelläkävijä ja Sua Cara -biisi todistaa sen jälleen kerran. Sen lisäksi, että biisi saa mut takuuvarmasti juoksemaan tanssilattialle kuin kaistapää, on mun mielestä ihan tajuttoman siistiä, että valtava kansainvälinen yhtye on ottanut kappaleelleen drag queenin. Lahjakas Pabllo Vittar on todella suosittu kotimaassaan Brasiliassa, mutta tämän biisin myötä on tullut myös suuremman yleisön tietoisuuteen. Kappaleella on myös simppeli, mutta päheä musiikkivideo.

6. Taylor Swift – I Did Something Bad

Taylor Swiftin reputation oli kiistatta viime vuoden paras albumi, joka on täynnä toinen toistaan parempia kappaleita. Rakastan Tayloria, koska hänellä on erityinen lahja biisien kirjoittamisessa ja säveltämisessä. Hän on myös artisti, jolta ei voi ikinä olettaa mitä seuraavaksi tuleman pitää. Pidin mahdottomana, että hän ylittäisi itseään enää 1989 -albumin julkaistuaan, koska se on yksi vuosikymmenen parhaista levyistä – ja väärässä olin. Parhaan biisin valitseminen repurationilta oli hankalaa, mutta päädyin lopulta siihen, jota olen eniten luukuttanut; I Did Something Bad. Rakastan sen tummanpuhuvaa tunnelmaa, voimakkuutta ja sanoja. En malta odottaa, että pääsen rääkymään tämän biisin tahtiin kesäkuussa Lontoossa, kun menen katsomaan Taylorin konserttia.

5. Katy Perry feat. Migos – Bon Appétit

Puntaroin pitkään valitsenko Katy Perryltä Bon Appétit vai Chained To The Rhythm kappaleen. Katyn Witness -albumin ensimmäisellä singlellä Chained To The Rhythmillä on mielestäni tärkeä sanoma siitä miten liian usein elämme itsekkäästi pienessä kuplassamme ja unohdamme ne asiat, joilla on oikeasti merkitystä. Kamppailu oli kova, mutta lopulta päädyin Bon Appétitiin, joka saa mulle poikkeuksetta riemukkaan mielen ja tanssikoiven vipattamaan niin maan vimmatusti.

4. Miley Cyrus – Malibu

Miley Cyruksen Malibu oli valtava muutos hänen aikaisemmasta tuotannostaan. Vaikka twerkkaava ex-Hannah Montana oli meitsin mieleen, on Malibussa jotain todella aitoa ja kaunista – se on ehdottomasti yksi vuoden 2017 stand out kipaleista. Etenkin biisin livevedot saavat mulla kehon kylmien väreiden valtaan.

3. Camila Cabello – I Have Questions

Camila Cabello oli mulle yksi vuoden 2017 kuunnelluimpia artisteja, vaikka hänen debyyttialbuminsa sooloartistina julkaistaan vasta 12.1. eli ensi viikon perjantaina. Jokainen hänen tähän asti julkaisemansa kappale on päätynyt mulla looppauksen uhriksi – etenkin I Have Questions. Se oli Spotifyssa meikäläisen kaikista eniten streamattu kappale viime vuonna ja streamasin yhteensä lähes 60 000 minuuttia eli lähes 42 päivää musiikkia. Kappaleessa Camilan äänestä huokuu tuska, jota hän on kirjoittamisen hetkellä kokenut ja vaikka häneltä on tullutkin kuukausien mittaan toinen toistaan parempia biisejä, nousee tämä silti raakuutensa vuoksi ylitse muiden. Meinaan ratketa liitoksistani, kun en malttaisi odottaa hänen albumiaan enää päivääkään!

2. Charli XCX – ILY2

Charli XCX on yksi artisti, joka on ollut minulle tuttu jo vuosia ja olen häntä kuunnellutkin, mutta tuntuu, että viime vuonna hän on sai mahdollisuuden tuoda omaa musiikillista tyyliään esille vahvemmin kuin koskaan. Tämän myötä hän on noussut yhdeksi lempiartistikseni. Charlin fanien odottaessa hänen kolmatta albumiaan, on hän julkaissut kaksi elektronisen popmusiikin Graalin maljaa: Number 1 Angel ja POP2. Molemmat mixtapet julkaistiin viime vuonna ja ILY2 kappale on ensimmäiseltä niistä. Haastattelin Charlia YouTube-kanavalleni Ruisrockissa, joka oli yksi viime vuoden siisteimpiä juttuja, ja oli mahtavaa päästä kehumaan hänelle tätä kappaletta kasvotusten. Se on rehellinen rakkauslaulu, jonka vahva elektroninen ote puree minuun kuin piraija.

1. Dua Lipa – New Rules

Mulle – ja sadoille tuhansille (tai suosiosta päätellen jopa miljoonille) – viime vuoden ehdoton ykköskappale oli Dua Lipan New Rules. Dua Lipa on todella kiinnostava ja lahjakas uusi artisti, jonka debyyttialbumi on poikkeuksellisen hyvä. Levyllä on useampia esillä olleita kappaleita, mutta New Rules oli se, joka sai Lipan musiikin täyttämään suuren yleisön soittolistat. Meikäläinen on siitä enemmän kuin innoissaan; hänen tummanpuhuva äänensä on uniikki ja hän on pääkirjoittaja lähes kaikilla albuminsa kappaleilla – se ei enää tätä nykyä ole itsestäänselvyys. New Rulesin musiikkivideo on mieleenpainuva ja itse kappaleen sanoma vahva: etäisyyden pitäminen myrkyllisestä ihmisestä – oli se sitten ex-kumppani tai -ystävä. Kappale sai aikaan liikkeen, joka näkyi muun muassa meemeinä (BTW, vihaan sanaa meemi) ja uusina mantroina ihmisillä. Se on kiistatta yksi viime vuoden suurimmista biiseistä. Mun mielestä siistiä oli myös se, että Lipa on yksin kappaleellaan. Tuntuu, että liian usein pop jumalattaret ottavat (mahdollisesti levy-yhtiöiden painostamina) biiseilleen pinnalla olevan räppärin, joka heittää parit riimit sinne sekaan. Useilla biiseillä se toki toimii, mutta monet olisivat kieltämättä paljon parempia ilman. Jään tohkeissani odottamaan mitä Dua Lipalla on tarjottavana tulevaisuudessa.

Semmoinen oli meitsin lista! Vaikka tämän kasaaminen tuppaa olemaan urakka, on se mun mielestä silti ihan super hauskaa ja mielenkiintoista. Immeisillä tuppaa olemaan niin erilaisia musiikkimakuja ja tämä on vuoden 2017 katsaus mun musiikkimieltymyksiin. Löydätte tämän kyseisen soittolistan Spotifysta klikkaamalla tästä ja jos haluatte enemmän tutkailla mitä kuuntelen, voitte klikata tästä.

Mikä oli sun vuoden 2017 suosikkikappale? Oliko meillä mahdollisesti samoja suosikkeja? Kerro se kommenteissa!