Browsing Category

Lookbook

RUISROCK 2017 NUMEROINA

3 päivää – Perjantai, lauantai ja sunnuntai. Olisin voinut kernaasti jatkaa vielä vaikka neljännen päivän. Ja viidennenkin.

51731 askelta – Niin väittää iPhonen Terveys-sovellus. Liekö sitä uskominen, vaikka tulihan sitä tallustettuakin vaikka millä mitalla, mutta osa askelista on varmaan vaan meikäläinen heilumassa luurin kamera ilmassa.

6 botskireissua – Veneellä kulkeminen kuvan kauniiseen Ruissaloon on kyllä lahja itseltään Jumalalta. Ties kuinka monta askelta lisää tohon puoleensataantuhanteen olisi kertynyt!

3 asua – Ja tässä onkin kuulkaas ensimmäinen niistä. Kaikki muut kledjut on Nikeltä, paitsi huppari on Valiant-merkkiä Carlingsista ja aurinkolasit Policelta.

1 aamupala – Jaksoin ainoastaan maanantaiaamuna suunnata väsyneen ruhoni hotellin aamiaiselle ja se jos mikä on historiallista. Olen yleensä aina ensimmäisten joukossa rohmuamassa brekua, kun on siihen on mahdollisuus.

½ pulloa itseruskettavaa – Valitettavasti noi vahvasti päivettyneet koivet ovat vain illuusio. Olen päättänyt välttää auringossa itseni grillaamista, joten saan tästedes turvautua purkkirusketukseen.

837 räkäpaperia (vähintään) – Tuliaisena Turusta kotiin tuli perkeleellinen lenssu. Tietty juuri silloin, kun sairastelulle olisi vähiten aikaa.
3 uudet aurinkolasit – Päheä merkki nopeet piffasi mulle kolmet ihan sairaat plehat, joista tulee pian ihan omaa postausta. En voi uskoa, että reilu kuukausi sitten en koskaan uskonut löytäväni laseja, jotka istuis meikäläisen naamalle ja nyt niitä on jo yhden käden sormien verran.
1 050 000 varvasta – Festarikansaa Ruissalossa oli tänä vuonna reilu satatuhatta, joten (haisevia) varpaita löytyi sitäkin enemmän!
3 upeaa naista – Evelina, Charli XCX ja Zara Larsson. Enough said.
1 haastattelu – Mulla oli kunnia haastatella yhtä näistä upeista naisista. Video tulee mun kanavalle tällä viikolla!
Siinäpä oli muutamia asioita tämän vuoden Ruissista numeroina. Sain tämän hauskan postausidean Saralta, joten kiitos hänelle! Meikäläiseltä tulee vielä parit asupostaukset Ruissista tulevina päivinä, sekä video koko viikonlopusta.
Kiitos mielettömästi Ruisrockille ja Mellakalle, kun kutsuitte mut mukaan juhlimaan! Super iso tattis myös ystäville seurasta ja kaikille teille kaiffareille siellä ruudun takana, jotka tulitte moikkaamaan. Oli ihan parasta. Ensi vuotta odotellessa ♡
Editointi: meitsi