VIHDOIN JA VIIMEIN

Heipsun ja koleaa keskiviikkoa!

Kirjaimellisesti koleaa. Tuijotan tässä paraikaa pihalle keittiön akkunasta (kuten isoäidilläni on tapana sanoa) ja taivas on harmaana, maa märkänä ja puiden lehdet itkevät pieniä pisaroita. Sää tänä kesänä on ollut harvinaisen paska, mutta pitäisi ehkä asennoitua niin, että ei antaisi sen vaikuttaa yleiseen fiilikseen. Toki se on hankalaa. Suomessa kun lämmin ja valoisa aika on niin kovin lyhykäinen, että toivoisi edes heinäkuussa voivansa jättää huoletta kaulahuivin kotiin, jos on myöhään illalla menossa.

Näiden kuvien kautta haluan uppoutua vielä hetkeksi viikonlopun tunnelmiin ja tuohon auringonpaisteeseen kuin ranskalainen rasvakeittimeen. Saanen myös virallisesti julistaa ilosanomaa: olen vihdoin ja viimein löytänyt täydellisen farkkutakin! Ei siihen mennytkään kuin se reilu parikymmentä vuotta. Farkkutakki on vaan ehdottomasti yksi vaatekaapin kulmakivistä. Sen voi yhdistää niin rennompaan kuin ryhdikkäämpäänkin lookkiin. Etenkin näin kesäisin se on ihan must-have.

Olen lähes kaksimetrinen immeinen ja kaiken lisäksi vielä hoikka. Sen takia vaatteita tuntuu olevan hankala löytää hyvin istuvina. Minulla on aikaisemmin ollut farkkutakkeja, mutta ne ovat aina olleet liian lyhyitä ja saaneet jalkani näyttämään flamingon koivilta. Siksi huusinkin hoosiannaa, kun Tommy Hilfigerin liikkeessä tätä takkia testatessa se istui täydellisesti ja oli vielä kaiken lisäksi juuri sopivan pitkä. Sain omani juuri viime viikolla, joten takkeja on vielä varmasti jäljellä Helsingin Kampin liikkeessä.

Nyt meikäläinen sulkee läppärin ja pistää Netflixistä “The 100” nimisen sarjan pyörimään, jos se saisi tämän flunssan karkoittumaan. Aloitettiin muuten tuo kyseinen sarja Jannen kanssa kuukausia sitten, mutta ensimmäinen jakso jätti kylmäksi. Päätettiin kuitenkin olla reiluja ja antaa sille uusi yritys Ruissista palattuamme ja nyt viidennen jakson kohdalla juoni on alkanut muodostua kiinnostavaksi. Katsotaan mitä tästä tulee!