HELPPO & VEGAANINEN PESTOPASTA

vegaaninen pestopasta

Tomeraa torjantaita kaverit!

Viime syksynä, kun Janne ryhtyi parin viikon vegaanihaasteeseen, joka lopulta jatkui reilut pari kuukautta, inspiroitui meikäläinenkin kokeilemaan vegaanista ruokavaliota. Olen vähentänyt viimeisen reilun vuoden aikana eläinperäisten raaka-aineiden käyttämistä ruokavaliossani – etenkin maitotuotteiden saralla – joten siirtymä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan hankala. Toki ensimmäinen viikko tuntui hieman haparoinnilta, mutta onneksi rakas kuomani Heidi oli aina valmiina neuvomaan sormen mennessä suuhun sapuskoita miettiessä. Viikkojen jälkeen palasin pikku hiljaa lähes huomaamattani takaisin sekasyönnin pariin. Opin kuitenkin tämän kahden kuukauden aikana enemmän ruoanlaitosta kuin vuosiin, ja opin arvostamaan ja nauttimaan siitä ihan uudella tavalla.

Asia, jonka huomasin tämän “haasteen” aikana oli se, että sain kulumaan helpostikin pari tuntia yhden ruoan valmistamiseen, sillä käytin paljon tuoreita vihanneksia, juureksia ja kasviksia. Toki ruokaa riitti näistä valtavista pataherkuista lähes koko viikolle, mutta tehdessäni kolmea duunia samaan aikaan en viikoittain halunnut välttämättä käyttää useampaa tuntia päivästä ruoanlaittoon. Pestopasta on jo vuosia ollut mun go-to sapuska, mikäli haluan helposti ja nopeasti herkullista ja täyttävää ruokaa. Rupesinkin kehittelemään siitä vegaanista versiota ja ihan aluksi testasin vain yhdistää pastan ja vegaanisen peston. Valmiin vegaanisen peston maku on mielestäni paljon pistävämpi kuin perinteisen, koska siinä ei ole juustoa pehmentävänä elementtinä. Peston tekeminen itse ei myöskään tullut kuuloon, koska tämän safkan idea on siinä, että se valmistuu mahdollisimman sukkelaan vähällä vaivalla. Mainittakoon, että tämä kokki kolmonen yritti yhden ainoan kerran erittäin laihoin tuloksin valmistaa itse vegaanista pestoa. Se jäi historiaan viime vuoden järkyttävimpänä ruokakokeiluna, mutta olen jo päättänyt ottaa härkää sarvista uudemman kerran tänä vuonna ja kokeilla onneani. Mutta se on ihan toinen tarina. Valitin muka dramaattisesti parhaalle kaverilleni, kuinka en onnistunut tällä vanhalla kaavalla saamaan vegaanisesta versiosta herkullista ja että se aiheutti nälkäiselle meitsille vain pahaa mieltä. Näin tämä herkku sai nimekseen Pahan mielen pestopasta. Viikkojen edetessä yhdessä Jannen kanssa kehittelimme tätä reseptiä ja onnistuimme löytämään täydellisen kombon, kuinka nykyään valmistamme kyseistä safkaa. Olen uudelleen innostunut enemmän kasvipohjaisesta ruokavaliosta, joten kokkasin sitä eilen itselleni ja ajattelin jakaa myös teille tämän todella nopean, yksinkertaisen ja nannan safkan ohjeen.

HELPPO & VEGAANINEN PESTOPASTA
a.k.a PAHAN MIELEN PESTOPASTA
— 3 annosta — valmista 20 minuutissa —

AINEKSET:

300 g (gluteenitonta) spagettia
vegaanista pestoa (esim. Urtekram – Basil Pesto)
vegaanista makkaraa (esim. Wheaty – Merguez seitanmakkara)
vegaanista juustoraastetta (esim. Porolammin – Vege Plus)
kirsikkatomaatteja
cashew pähkinöitä
kurpitsansiemeniä
oliiviöljyä

VALMISTUS:

Lisää kiehuvaan veteen haluamasi määrä spagettia tai pastaa – sekä halutessasi ripaus suolaa. Käytän itse joko gluteenitonta spagettia tai maissipastaa, koska minulle tulee vehnä- ja täysjyväpastasta helposti todella turvonnut ja huono olo.

Kuumenna paistinpannu, kaada siihen pieni loraus oliiviöljyä ja paahda kourallinen cashew pähkinöitä ja hyppysellinen kurpitsansiemeniä siinä. Siirrä ne sivuun odottamaan ja paista ylijääneellä öljyllä paloiteltu vegaaninen makkara. Makkaroiden ollessa mukavan kullertavia siirrä ne sivuun odottamaan, lisää pannulle hieman oliiviöljyä ja pyöräytä pilkotut kirsikkatomaatit siinä pikaisesti.

Siivilöi spagetti, laita se takaisin kattilaan ja sekoita heti pesto sen joukkoon, ettei se räjähdä suureksi klimpiksi. Peston jälkeen laita joukkoon haluamasi määrä vegaanista juustoraastetta ja sekoita taas hyvin. Lopuksi lisää pannulla paistamasti raaka-aineet spagetin joukkoon ja voilà – valmista tuli alle parissa kymmenessä minuutissa.

Onko sulla joku helppo ja lyömätön vegaaninen resepti? Kerro se ihmeessä kommenteissa, sillä haluaisin kernaasti laajentaa tietämystäni ja testailla uusia makuja!

vegaaninen pestopasta vegaaninen pestopasta

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Jannevaltteri_
    January 4, 2018 at 15:52

    Nam en oo odottanut sulta tällästä ruoka postausta, mutta hyvältä näyttää ;) Itsekkin kokkaan hyvin usein, kun oon yksin joten näistä saa vinkkejä :D
    Joudun vaan jättämään tomaatit pois, koska allergia :( Oot ihan selkeästi master chef <3 Oot super rakas ja elämäni tähti <33333333333 !!

    • Reply
      Valtteri
      January 5, 2018 at 14:24

      :) <3

  • Reply
    Aino
    January 4, 2018 at 20:25

    pahan mielen pestopasta XD paras!!! tää on kyl aikamoinen siunaus taas, kun koulut alkaa ja iltapäivisin ei millään jaksais laittaa mitään ns. kunnon ruokaa. meil syödään aika usein pestopastaa lohen kanssa, joten tää vegaaninen versio houkuttelee entistä enemmän! kiitos <3

    • Reply
      Valtteri
      January 5, 2018 at 14:22

      Siis kiljun! Miks en oo koskaan tajunnut lohta kera pestopastan – nanna idea! :)

  • Reply
    Karoliina
    February 2, 2018 at 10:09

    Pestopasta on ollut mun opiskeluaikojen yks suosikki just helppouden takia, nyt toki oon vähän kyllästynyt kun aina samalla reseptillä eli ehdottomasti tämä versio testiin!

    • Reply
      Valtteri
      February 8, 2018 at 23:57

      Suosittelen ehdottomasti tätä! :)

Leave a Reply