VALTTERI

Aika palata siihen mistä aloitettiinkin.
Huhtikuussa tulee viisi vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen blogiini. Se oli yksi elämäni parhaista päätöksistä. Ilman sitä en olisi tutustunut moniin elämäni merkittävimpiin immeisiin, oppinut rakkaimpia taitojani, voinut toteuttaa palavasti itseäni, olla etuoikeutettu kuulemaan muiden tarinoita elämästään tai kokenut enemmän ja vähemmän hurjia seikkailuja. Ilman sitä ei olisi mua.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Nykyään on vaikka mitä kanavia, joissa voi toteuttaa itseään. On YouTube. On Instagram. Snapchat. Twitter. Periscope. Facebook. Musical.ly. Tumblr. Lista jatkuu kuin loputon käytävä, joka syntyy kaksi peiliä vastakkain asettaessa.
Blogi oli mulle se eka sosiaalisen median kanava, johon rakastuin. Rakastan kirjoittamista. Rakastan miettiä sanayhdistelmiä ja fraaseja, joilla kuvata yksinkertaistakin asiaa. Valokuvaaminen on myös todella lähellä mun sydäntä. Muistan lähes jokaisen ottamani kuvan kohdalla mitä sillä hetkellä tunsin. Siksi rakastan taltioida muistoja kuvin — ja videoin. Haluan kokea ne tunteet uudelleen. En halua unohtaa.
Video jyrää kirjoitettua sanaa kuin Suomi Ruotsia vuoden 2011 jääkiekon MM-kilpailun finaalissa (Välihuomautuksena: vihaan lätkää. Mun piti tarkistaa Googlesta toi vuosiluku. Toi referointi oli vaan ainoa oikea tapa kuvata tätä asiaa). Videoiden luominen on intohimoni ja aion panostaa niihin tulevana vuonna enemmän kuin koskaan. Tuntuu siltä, että olen saanut niiden suhteen tuulta pienten siipieni alle — kuin Niisku riippuliitimeensä. Olen valmis. Haluan kuitenkin ottaa tähän rinnalle myös rakkaan bloggaamisen. Vaikka sitä ei moni lukisikaan.
Vuosi 2016 oli moni tavoin raskas — niin ihan koko maailmalle kuin monille mun rakkaimmille. Mulle se oli kuitenkin hyvä, enkä oikein voi samaistua sosiaalisessa mediassa pyöriviin 2016-meemeihin. Toteutin monia unelmia tänä vuonna. Olen siitä kiitollinen ja haluan jatkaa samaan tapaan ensi vuonna.
Mun unelma ensi vuodelle on onnistua. Se on mun tavoite. Onnistua urheilussa. Onnistua vihdoin saamaan todellisia muutoksia elämäntavoissa. Onnistua tekemään vähintään yhden videon viikossa. Onnistua kirjoittamaan vähintään viikoittain tänne. Onnistua suorittamaan kaikki vaadittavat kurssit koulussa. Onnistua saamaan tutkinnon. Onnistua jatkamaan tanssia. Onnistua ottamaan uusia askeleita kohti surrealistisimpia unelmiani. Jatkaa siitä mihin tänä vuonna jäin.
En ole moneen vuoteen ollut tyytyväinen itseeni rakettien suihkuessa taivaalle kuin meteorisade. En ole tuntenut onnistuneeni. Tänä vuonna mulla on semmoinen fiilis, että aika hyvinhän tää oikeastaan meni. Uskalsin ensimmäistä kertaa kunnolla kokeilla uusia asioita ja rikkoa omia rajojani. Tällä fiiliksellä on todella hyvä jatkaa vuoteen 2017.
Tervetuloa blogini pariin. Oon todella iloinen, että sä oot löytänyt tiesi tänne. Toivottavasti jäät seuraamaan. Piilotin vanhat postaukseni ja rakas VOGUE IS ONLY PAPER -nimi jäi muistoihini. Se ei vaan tuntunut enää omalta. Se ei ollut enää . Se oli mä silloin. Nyt on nyt — ja nyt on uudet numerot kirkon virsitaululla.
Blogin nimi on nyt VALTTERI — lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska tää on kuka mä oon.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
T r a n s l a t i o n :
I don’t know why but I felt like playing Lily Allen’s “Back To The Start” when starting translating this article. The lyrics don’t really suit the moment — but the title indeed does.
In April it will be five years since I typed my very first post on my blog. It was one of the the best decisions of my life. Without my blog I wouldn’t have met some of the most important people in my life. I wouldn’t have learnt my best skills or could’t have expressed myself the way I was able to in my blog. Because of my blog I have been privileged to hear other people’s stories of life and live unforgettable adventures. There would be no me without my blog.
As crazy as it may sound.
Today there are dozens of channels where one can express oneself. There is YouTube. There is Instagram. Snapchat. Twitter. Periscope. Facebook. Musical.ly. Tumblr. And the list goes on and on and on and on, like the beat in that Madonna song.
Blogging was the channel of social media that I fell in love with — oh, so deeply. I love writing. I love coming up with phrases to express even the simplest things. Photography is very close to my heart as well. I remember what I felt at the very moment of almost every photo I take. That is why I love saving memories with photos — and videos. I want to re-live them. I don’t want to forget.
Video is destroying the power of written word faster than I run out of shower gel. Videography is a huge passion of mine and it is something I will continue centering my energy into — more than ever. Who knows, maybe I will create an English channel as well. Besides filming videos I want to create in written language and photography again. Even though there wouldn’t be many people witnessing it.
2016 was a tough year in many ways to the whole world and many of my loved ones. It was good for me though and I cannot really relate to the 2016-memes that flout around the Internet. Many of my dreams came true this year. I’m extremely grateful for that and I want to continue the same way in 2017.
My dream for next year is to succeed. It is my goal. To succeed in sports. To succeed in stopping bad habits. To succeed in creating at least one video per week. To succeed in writing here at least weekly. To succeed in graduating. To succeed in starting dancing again. To succeed in taking new steps towards my wildest dreams. Continue where I left this year.
I haven’t been pleased with myself in many years when the rockets take off to the sky in New Year’s Eve. This year I’m thinking “Shit, I did pretty well.” I was brave enough to really try new things and break my boundaries. With these vibes it’s great to continue to the next year.
Welcome to my blog. I’m extremely happy that you have found your way here. I hope you’ll stay. I hid my old articles and the beloved former name of my blog — VOGUE IS ONLY PAPER — will stay in my memories. It has to change because it doesn’t feel right anymore. It’s not who I am. It used to be but now is now.
The name of my blog is VALTTERI. Because it’s who I am.

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply
    riina laukkanen
    December 26, 2016 at 15:05

    Wow miten mahtava uusi aloitus, ja osasit hyvin ilmaista asiat miten halusitkin! :) Todella hyvä postaus en voi muuta sanoa, kuin jatka ehdosttomasti samaan malliin! :) Go Valtteri <3

  • Reply
    Elsa
    December 26, 2016 at 16:14

    Uskomattoman hieno ensimmäinen postaus!<3 On aivan äärettömän ihanaa taas päästä lukemaan sun blogipostauksia!:D En voi muuta sanookkaan kuin että jatka samaan malliin, sä osaat tän super hyvin! <3

  • Reply
    Unknown
    December 26, 2016 at 16:36

    Jee!! Tätä oon oottanu ��

  • Reply
    Anonymous
    December 26, 2016 at 17:53

    Ihanaa että jatkat bloggaamista, oon seuraillu sua useamman vuoden ja siihen on syynsä. Oot tosi hyvä kirjoittamaan ja tekemään videoita, ja vaikutat jotenki erityisen epäitsekkäältä ihmiseltä :)
    – K

  • Reply
    Jupsu Jupsukka
    December 26, 2016 at 17:56

    Jees! Tosi ytimekäs ja hyvä postaus! Oot taitava kirjottaja ja videoiden tekijä <3 Tsemppii :)

  • Reply
    Anonymous
    December 26, 2016 at 17:56

    Ihanaa päästä taas lukemaan sun tekstejä, oot niin huippu kirjoittaja!:D<3

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:21

    Voi kiitos paljon! <3 Ehdottomasti pyrin jatkamaan samaan malliin :)

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:22

    Kiitos paljon, paljon, PALJON! <3 Ihanaa, että oot messissä :)

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:24

    No minä myös! <3

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:25

    Tää oli aivan super ihana kommentti. Kiitos paljon! <3 Ihanaa tulevaa vuotta :)

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:25

    Kiitos Jupsu! <3 Ihana nimi :)

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 18:26

    Voi kiitos! <3 En malta odottaa, että pääsen kirjoittelemaan enemmän :) Upeaa tulevaa vuotta sulle!

  • Reply
    Eveliina Sipola
    December 26, 2016 at 19:58

    Yaas Honey! Ihan mahtava aloitus tälle blogille ja on mahtavaa nähdä miten joku rakastaa sitä mistä pitää eniten eli kuvaamisesta yms �� Oot paras �� ja jatka samaan malliin �� "ykski tyttö unohti seuraa Valterin blogia ja sen kone vaan räjähti"

  • Reply
    Pilvi Pikivirta
    December 26, 2016 at 20:43

    Jes!! Mahtavaa, että aloitat taas kirjoittelemaan❣ Tavottees ensi vuodelle kuulostaa loistavalta ja oon itsekin aatellut aika lailla samaa. Ihan mahtavaa uutta vuotta sulle!

    http://pilvipikivirta.blogspot.fi/

  • Reply
    Ella Vuorinen
    December 26, 2016 at 22:37

    Oot tosi taitava kirjoittaja ja kiva päästä lukemaan siu postauksias :) Ootan innolla jo uutta!

    http://eltsinmuotinurkkaus.blogspot.fi/

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 22:47

    Yaaaas, girl! ♡ Kiitos paljon! <3 Hahah, no nyt kannattaa seurailla, ettei koneet räjähdä! :D

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 22:48

    Paljon tsemppiä samoihin tavoitteisiin — me pystytään tähän! :) Upeaa uutta vuotta sulle, Pilvi! <3

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 26, 2016 at 22:48

    Kiitos paljon! <3 :)

  • Reply
    Aino
    December 26, 2016 at 23:19

    niiin upea postaus, todella hienost kirjotettu! <3 jään todella innolla oottamaan tulevia postauksia!!

  • Reply
    Alisa
    December 27, 2016 at 12:46

    Ihanaa!! Oot super hyvä kirjottamaan en malta oottaa seuraavii postauksia. Oon jotenki extra innoissani! <3❤️❤️❤️

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 31, 2016 at 01:54

    Aino <3 <3 <3

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    December 31, 2016 at 01:54

    SOS! Voi kiitos paljon! <3

  • Reply
    Selina Kenttämaa
    January 8, 2017 at 16:06

    Oot aivan ihana Valtteri!!! En sa taroeekseni sun snäpeistä, videoista, postauksista…. Ne on vaan niin hyviä!! Oot tosi komee ja erittäin hauska persoona<3

    Love ya!

  • Reply
    Unknown
    January 8, 2017 at 16:56

    Sun ja Jannen postaukset on maailman parhaimpia koskaan!

    Love ya!

  • Reply
    Selkkuuxx
    January 8, 2017 at 17:47

    Sulla on ihana persoona Valtteri!!! Sun youtube-videot on parhautta!!

    Love ya!

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    January 8, 2017 at 18:18

    Ihana kommentti! <3 Kiitos paljon! <3 :)

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    January 8, 2017 at 18:18

    Voi kiitos! :) <3

  • Reply
    Valtteri Sandberg
    January 8, 2017 at 18:18

    Voi kiitos paljon! <3 :)

Leave a Reply to Ella Vuorinen Cancel Reply