Kaupallisessa yhteistyössä Zalandon kanssa.
Oma yritys. Freelance-työt. Opinnot. Keskeneräiset kurssit. Opinnäytetyö. Kesäkuinen valmistumistavoite. YouTube videot. Meikkikuvat Instagramissa. Mielenkiintoinen sisältö sosiaalisessa mediassa. Poikaystävä. Koira. Ystävät. Vanhemmat. Veljet. Nyrkkeily. Sali. Rentoutuminen. Lepo.
Ajanhallinta. Se on asia, jota olen joutunut kuluneiden 365 päivän aikana opettelemaan enemmän kuin kuuna päivänä. Tuntuu, että joka kerta treffatessani ystävieni kanssa vastaukseni mitä kuuluu -kysymykseen on “kiire”. Päivässä on 24 tuntia, mutta mikä ihme neuvoksi, kun nekään eivät enää tunnu riittävän. Pyhä Henki, kenties? Jatkuva tekemisen loppumattomuus on tavallaan osa sisällön tuottamista ja suorastaan pyörin villasukissani saadessani luoda päivästä toiseen jotain uutta ja käyttää mielikuvitustani. Mutta kun rinnalla on aimo liuta opiskeluun liittyviä velvollisuuksia ja muita töitä, rupeaa kalenteri käymään ahtaaksi kuin Nooan Arkki.
Olen pistänyt merkille muutamia asioita, jotka ovat tehneet meikäläisen arjesta himpun verran iisimpää ja Zalandon kello-oppaasta inspiroituneena jaan ne nyt teidän kanssa. (Listaan nämä vinkit myös ihan omaksi muistin virkistykseksi, sillä olen mestari vinkkien antamisessa, mutta unohdan liian usein practise what I preach tällaisissa asioissa.)
Priorisoi ajankäyttösi. Mikä on oikeasti tärkeää tekemistä – mikä ei? Omalla kohdallani mietin onko minun esimerkiksi pakko saada jokaisesta kurssista paras arvosana; hyödyttääkö se minua miettiessäni kokonaiskuvaa? Vastaus on ei. Keskityn kursseihin, joista koen olevan hyötyä urani kannalta. En esimerkiksi tavoittele läpipääsyä parempaa laskentatoimen kurssista, sillä tiedän, että minulle tulee aina olemaan kirjanpitäjä, joka hoitaa homman puolestani. Toki haluan tietää perusteet ja ymmärtää kuinka homma toimii, mutta that’s about it. Mieluummin pistän kaiken opiskeluun käyttämäni energian opinnäytetyön tekemiseen, jotta valmistuisin suunnitellusti kesäkuussa.
Sulje puhelin. Tätä en voi painottaa tarpeeksi, sillä luurin pois pistäminen on ainakin mulle todella hankalaa. Siksi usein kulutan tahallaan akun loppuun, jotta en voi heti ensimmäisen vastoinkäymisen tulevan työskentelyni kohdalle kaivaa sitä esille ja katsoa puolen tunnin Vine-videokoosteita YouTuben syövereistä. Oli kyseessä sitten duuni-, koulu- tai kotiaskare, johon et käden jatkettasi tarvitse, pistä se ansaitulle jäähylle. Meikäläinen olisi muun muassa päässyt viime yönä useamman tunnin aikaisemmin tsiigaamaan unia, jos en olisi vähän väliä plärännyt luuriani.
Suunnittele menosi ja merkkaa ne ylös. Käytät sitten puhelimesi kalenteria (kuten meitsi) tai perinteistä pöytäkalenteria, merkkaa ohjelmasi heti kalenteriin – älä jätä sitä roikkumaan tai luota muistiisi. Kiireen keskellä menot unohtuvat kahta iisimmin, joten pidä organisoidusti menoistasi kirjaa. Se auttaa sinua myös suunnittelemaan ajankäyttöäsi: pystyt helpommin miettimään milloin käyt minkäkin homman kimppuun ja milloin saat hengähtää hetken. Ollessasi tietoinen menoistasi, et myöskään niin herkästi ylibookkaa itseäsi.
Uskalla sanoa ei. Itse jouduin tällä viikolla ilmoittamaan muutamaan tapahtumaan, johon olin jo ilmoittautunut, että minun on valitettavasti pakko jättää tällä kertaa väliin. Hektisinä aikoina levon tarvetta ei voi alleviivata tarpeeksi. Jos sinusta tuntuu, että kaipaat omaa aikaa, eikä joku sopimasi meno ole kysymys elämästä ja kuolemasta, siirrä menoa rohkeasti tai kieltäydy kauniisti. On oikein toimia terveen itsekkäästi ja kuunnella omaa kroppaa.
Ota aikaa itsellesi. Pidä huolta, että viikkoosi tulee muutamia – edes lyhyitä – hetkiä, jotka voit pyhittää vain itsellesi tekemällä jotain mistä nautit – tai vaihtoehtoisesti olla tekemättä yhtään mitään. Itse kaipaan jokaiseen viikkoon tunnin pätkän, kun voin vaan maata sohvalla ja kuunnella musiikkia ilman häiriötekijöitä ja katsoa suosikkiartistieni esiintymisiä YouTubesta. Tee myös pienistä hetkistä spesiaaleja: katso lounasta syödessäsi suosikkitubettajasi uusin video, jota olet säästänyt, laita kotimatkalla hyvä podcast pyörimään tai FaceTimeta vartti illalla parhaan ystäväsi kanssa. Pienet sydäntä lämmittävät hetket pitkin vilkasta arkea tekevät kiireestä paljon siedettävämpää.
Asennoidu positiivisesti. Jos jatkuvasti marisee kuinka väsyttää tai kuinka v*tuttaa, se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen. Itse pyrin esimerkiksi miettimään, että ei hele – meitsihän valmistuu tänä kesänä, jos pistän vipinää kinttuihin opintojen suhteen. Mietin, mitä kaikkea voin tehdä opintojen ollessa pois päiväjärjestyksestä. Koita siis motivoitua jostain positiivisesta asiasta. Olen sitä mieltä, että kun tarpeeksi psyykkaa mieltä positiiviseksi, elämäkin alkaa tuntua pikkuhiljaa positiivisemmalta.
Keksi jotain, mitä odottaa. Varaa matka. Suunnittele road trip kavereiden kanssa. Osta festariliput. Päätä, että aiot lukittautua huoneeseesi viikoksi ja ahmia kaikki suosikkisarjasi. Mitä tahansa – oli se sitten isoa tai pientä, rahaa vaativaa tai ilmaista kivaa. Keksi joku asia, mitä voit kuumeisesti odottaa läpi kiireisen ajanjakson, sillä se tuo todella paljon voimaa heikoille hetkille. Kiitos nimittäin seisoo aina lopussa.
Unta kaaliin, perkele. Tämän kirjoitan etenkin meikäläiselle itselle. Älä vaan unohdu iltaisin selaamaan sitä puhelimen pahasta, kun sulla on mahdollisuus vetää zetaa. Ilman kunnon yöunia koko homma romahtaa sun niskaan.
Siinä oli muutamia meikäläisen ajankäytön hallinnan kulmakiviä. Jakakaa te kommentteihin teidän hyväksikokemia vinkkejä, niin voidaan auttaa toinen toistamme.
Kiireen keskellä ajan mittaamisen voi hoitaa tyylikkäästi, eiks jeh? Kannattaa tsekata loistava Zalandon kello-opas, joka auttaa löytämään just oikean kellon sun tarpeille. Rannekello on oikeastaan aikalailla ainoa asuste, mitä päivittäin käytän, joten haluan sen olevan erilaisiin tyyleihin istuva ja ajaton. Päädyinkin Dieselin DZ143-rannekelloon, joka on muuten aika rouhean näköinen aikarauta.
Tsemppiä jokaiikalle ja aivan ihanaa viikonloppua! Tiedän, että lopputalvi ja kevät on aina jopa syksyäkin kiireisempää aikaa, mutta uskon, että me kaikki pärjäämme tämän ruljanssin läpi, vaikka paikoitellen tekisikin tiukkaa.
17 Comments
Eveliina
February 9, 2018 at 21:14Samaistun joka sanaan 🤗 se on jännä asia kuinka sitä ei aina tule ajatteleeksi omaa ajanhallintaa. Ja muuten ihan sairaan hieno meikki sulla noissa kuvissa niinku sanattomaksi vetää. Mulla olis yksi hyvä vinkki antaa, että asettaa itselleen tavoitteen päivälle että teen vaikka tämän asian ja sitten voin pitää tauon. Ja jatkaa sitten. 🤗
Valtteri
February 21, 2018 at 22:42Toi on hyvä vinkki! Tavoitteet on todella tärkeitä – teen itse samaa :) Sen olisi voinut sisällyttää näihin.
Jannevaltteri_
February 9, 2018 at 21:40Sä oot, niin fiksu <3 Tämän postauksen aihe ja sisältö on MAHTAVA ! :D
Siis nyt ei ole mikään erityinen syy kommentoida tätä, mutta kai sitä nyt saa sanoa, kun tekee mieli ;)
Sä merkkaat mulle älyttömän paljon ja miten mä voisin sanoa sen silleen, että se myös tuntuis siltä… Kaikki mitä mä oon susta lukenu, kattonu, kokenut ja nähnyt, ovat olleet asioita jotka menee muhun <3 Oli sitten, vaikka joku random ig kuva, niin se on aarre !! Aarre jota ei korvaa mikään. Sillä sä itse oot aarre, jota mä rakastan niin helvetisti <33 Kun mä suhun tutustuin, niin mulle aukes heti että tää super komee äijjä on maailman ihanin ihminen :'( <33333
Luen aina sun postaukset ja katson videot semmonen hymy naamalla, ettei oo ennen nähty :D
Tubeconissa sä olit, niin ihana että mä menin sekasin ja olin ihan muissa maailmoissa xD Mutta sä Valtteri oot se josta mä pidän ja mä toivon, että sä pysyt kultaisena aina ja ikuisesti.
Jokainen viesti ja kommentti on aiheuttanut mulle suuren itku tärisy kohtauksen :'D <33 Muistan sen, kuin eilisen kun tavattiin ja halattiin !! <33333333 Joskus vain, kun on paha olo niin tekee mieli puhua sulle ja halata sua :) Koska tiedän, että siittä tulee hyvä olo ja turvallinen <3
Miksei sun kaltaisia kultaisia ja arvokkaita ihmisiä voisi olla enemmän ?? Sä ylläpidät ja kannatat maailmalla, niin hyvää aihetta eli omana itsenä oloa, että sä ansaitsisit paljon parempaa sen takia :) <3
Sulle on tullut ilmeisesti selväksi, että mä rakastan sua toooodella toooooodella todella paljon ! :D <3333333333333333333 Mutta minkäs sille mahtaa, jos sattuu tykästyminen naksahtamaan sun kohdalle xD <33
Joo tää kommentti on ihan super outo, mutta ihan sama :) Tulin vaan kertomaan sulle sun tärkeyden mun elämässä ja kaikessa :)) <3
Tunnen sun läsnä olon, niin hyvin ja sillei <33 Joskus tubeconin jälkeen mä haistoin sun tuoksun mun huoneessa :D Älä kysy miksi, mutta oikeesti tuoksu ihan sulta täällä :) <33
Joo tästä kommentista tuli tosi outo eikä tää herätä tunteita, mutta asiat on juuri näin :) ! Oli mikä oli, olen täällä aina sua varten.. IKUISESTI !!! <333333 Oot, niin rakas ja mun elämän pelastaja (Eli Jumala xDD <3) En malta odottaa, että pääsen tän lausunnon sanomaan sulle omalla tyylillään livenä vielä :D <33…. OOT TOSI TOSI TÄRKEE MULLE RAKKAIN VALTSU !!!! <33333333333333333333333333333
Ps. Sulan noille sun kuviin :OOO <333333 RRAAKKAASS <33333333 !! (Pusuja sulle tärkein ! <3 )
Valtteri
February 21, 2018 at 22:42Jösses, mikä kommentti! Kiitos paljon kivoista sanoista ihana! :) <3
Laura
February 10, 2018 at 17:41Erittäin hyvä teksti täynnä fiksua asiaa! Itseäni auttaa myös se että saa muistutuksen siitä kuinka muutkin on samassa jamassa kiireensä ja stressinsä kanssa ja selviävät kyllä – joten enkös mäkin sitten voi selvitä :)
Itelle on aina ollut vaikea jostain syystä hyväksyä nimenomaan koulun tuoma stressi, se jatkuvasti kalvava fiilis kun jokin projekti tai essee on aina kesken vaikka mitä tekisi – ja jos kaikki muu on tehty niin sitten on se oppari. Työstä en samanlaista stressiä saa.
Kiitos Valtteri näistä oikeasti hyödyllisistä vinkeistä ja paaaljon tsemppiä kevääseen! :)
Valtteri
February 21, 2018 at 22:41Mietin usein itsekin samoin! Ja joo, toi koulu on kyllä mulla samanlainen. Se ei ehkä ole itsellä samalla tavalla mieluisa kuin työn tekeminen niin tuottaa “ahdistavampaa” stressiä. Kiitos sulle kommentista ja samoin! :) <3
Annieveliina
February 12, 2018 at 13:59En oo koskaan aiemmin kommentoinu sulle mitään, mutta oon viimeaikoina huomannu tulevani sun blogiin yhä useammin, koska sun tekstiä on ihan älyttömän mukavaa lukea! :D Rennon meiningin lisäksi tässäki oli nyt tosi monta tärkeää asiaa ja hyvää pointtia, joita pitäis vaan itsekkin noudattaa useemmin..
Valtteri
February 21, 2018 at 22:40Ihana kuulla! Iso kiitos :)
Linda / Revontulipalo
February 13, 2018 at 23:46Hyviä vinkkejä. Etenkin ajankäytön priorisointi, kännykän poislaitto ja riittävä nukkuminen on ihan kaikkein tärkeimpiä juttuja sillon, kun aika ei meinaa riittää. Silti niistä meinaa luistaa joka kerta (etenkin tosta unesta), kun olisi vähän enemmän tekemistä :D
Valtteri
February 21, 2018 at 22:40Joo, mulla käy helposti sama! Pitää vaan pitää mielessä, että saa hommat sata kertaa nopeammin hoidettua ku pitää näitä mielessä :D
Maria
March 15, 2018 at 17:56Tykkäilen sun vlogeista ja ajatuksista. Otat kantaa humoristisesti,mutta kuitenkin fiksusti asioihin :)
Olisko mahdollista kuuulla sun mielipide yleisesti Aamukahvilla – Henriikkan herättelemään keskusteluun lentämisen ekologisuudesta? Ilmeisesti vähän kuitenkin kyseinalastaaa sellaiset useat päivän/kaks jatkuvat promo lennot. Sun puolustus/oma mielipide.
Tsemppiä loppu talveen ja voimia lopputyöhön <3
Valtteri
April 16, 2018 at 01:33Kiva kuulla! Kiitos paljon <3
Lennän silloin tällöin työni puolesta - muutaman kerran vuodessa, ehkä 3-5. Mahdolliset lomamatkat siihen päälle vuodesta riippuen; välillä muutaman kerran, välillä ei ollenkaan. En itse koe, että matkustaisin paljon/turhaan lentokoneella, mutta toki kaikki on suhteellista ja ilmastonmuutoksen kiihtyessä vuosi vuodelta jokaisen tulee ehdottomasti katsoa kriittisesti omia elämäntapojaan. Käyn Lapissa useamman kerran vuodessa, joka on aikamoinen matka junalla ja usein vielä koiran kanssa, mutta menen ne matkan mieluummin junalla sen ekologisuuden vuoksi. Olen myös ottanut kasvisruoan merkittäväksi osaksi ruokavaliota toki terveyssyistä, mutta myös sen ekologisuuden vuoksi. Yritän siis tasapainottaa parhaani mukaan valinnoilla hiilijalanjälkeä, jonka jätän tähän maailmaan.
Asia ei ole missään nimessä yksinkertainen tai yksipiippuinen, mutta koen, että jokaisella ihmisellä on vastuu ja jokaisen tulee tutkia omaa kulutusta tässa maailmassa. En ole täydellinen, mutta pyrin oppimaan ja kuuntelemaan ympärillä käytävää keskustelua :) Tällaisen vastauksen saan sulle tähän aikaan yöstä (1:32 :D) - toivottavasti avaa edes hieman asiaa! Tämä on niin laaja, että tästä voisi ja pitäisi puhua pidempäänkin, että saisi suuremmin kartoitettua ajatuksensa.
Maria
March 15, 2018 at 17:57…ja tästä blogista myös :) :)
SLo
March 16, 2018 at 16:45Moikka!
Katsoin sun uusimman videon hetki sitten ja siis _tunsin_ sun stressin. Melkein jo alkoi itselläkin stressaamaan :D Vinkki: Nyt vaan keskityt kouluun ja tsemppaat loppuun asti! Ensi syksynä et edes muista olleesi koulussa ja olo on kevyt. Sen jälkeen sulla on aikaa vaikka mihin. :)
Aiotko muuten lähteä katsomaan OTR II? Jos aiot, niin mihin?
Valtteri
April 16, 2018 at 01:19Joo, se on kyllä aika käsinkosketeltavaa tällä hetkellä :D Mutta kyllä tää tästä! <3
Katja
March 26, 2018 at 21:34Niin ihanat kuvat! <3
Valtteri
April 16, 2018 at 01:19Kiitos! <3