IKÄVÄ

New Yorkiin, meinaa. Tai oikeastaan minne vaan. Reissasin viime vuonna niin paljon (tein äkkiseltään laskettuna ainakin kuusi reissua), että tuntuu hassulta olla koko ajan koto-Suomessa. Rakastan Suomea ja lähdetään itse asiassa sukuloimaan Lappiin paremman puoliskoni kanssa Juhannuksen jälkeen, mutta elämän suurin suola on heti musiikin jälkeen matkustelu. Uudet, erilaiset kulttuurit saavat meikäläisen pään pyörälle kiinnostuksesta. Reissun päältä on myös ihan parasta luoda matskua; kuvia ja videoita, joita voi jakaa muille. Ne luovat myös kauniita muistoja. Kuvasin viime vuonna New Yorkista reissuvlogeja, joita on ollu ihan parasta tsiigailla näin myöhemmin. Tuntee tunteet uudemman kerran ja muistaa yksityiskohdat eri tavalla.

Tällä hetkellä mulla ja Jannella ei ole reissua kiikareissa. Se on outoa, koska viime vuonna tuntui, että jatkuvasti sai odottaa intopiukeana seuraavaa trippiä. Nyt on vaan sen verran erilainen työaikataulu sekä läähätäävä perheenlisäys, että lentokoneeseen hyppääminen ei olekaan niin iisisti tehty. En tosin ole liian harmissani asiasta, sillä kakstuhattakuustoista oli matkustelun suhteen unenomaisen uskomatonta. Silti olen tässä pariin otteeseen per viikkoa selaillut Momondon sivuja ja tsekkaillut mahdollisia reissukohteita.

Eniten tällä hetkellä hatsittaisi New York (nämä postauksen kuvatukset ovat muuten viime toukokuulta Central Parkista), Italia sekä Islanti. Islantiin olisi älyttömän siistiä tehdä kuvausreissu vaikkapa elokuussa, kun sää olisi nasta (eikä jäätyisi elävältä kuten talvisaikaan), mutta sitä ennen pitäisi saada ajokortti taskuun. Onkin tämän kesän projekti viedä homma loppuun; varasin eilen illalla vihoviimeiset teoriatunnit. New Yorkiin haluttaisiin Jannen kanssa ruska-aikaan, sillä viimeksi näimme sen kesän suulla. Ongelmana (tai noh, ei se nyt mikään ongelma ole vaan unelmien täyttymys) on vaan meitsin super päheä harjoittelu, joka alkanee syyskuussa. Reissu siirtyykin siis todennäköisesti ensi vuodelle — kuten myös unelmoimani Italian trippi.

Totta puhuen mun ja Jannen reissaaminen on aikasta kuluttavaa puuhaa — niin henkisesti kuin fyysisesti. Ollaan aina kellon ympäri menossa ja tsiigataan paikkoja tuhatta ja sataa kamerat viuhuten idästä länteen. Ne tuntuvat yleensä rasittavan enemmän kuin rentouttavan, haha. Silti ne ovat ehdottomasti parasta antia, se on vissi ja varma.